fi.hseq@kiwa.com · +358 50 564 9296

Tampereen Energia

Sähkövalo syttyy ensimmäistä kertaa Tampereella Finlaysonin kutomosalissa vuonna 1882. Tänään Tampereen Energia on monipuolinen energiakonserni, jossa työskentelee noin 380 uusiutuvan energian ammattilaista. Tehtävämme on etsiä ratkaisuja, joiden avulla energiaa tuotetaan, jaellaan ja käytetään vastuullisesti ja fiksusti sekä auttaa asiakkaitamme saavuttamaan omat ilmastotavoitteensa. Vähäpäästöiseen tulevaisuuteen tarvitaan meitä kaikkia, koska jokaisella teolla ja jokaisella valinnalla on merkitystä. Mutta ennen kaikkea tarvitaan ihmisiä ja yrityksiä, joilla on viisautta ja tahtoa tehdä hyvistä aikomuksista totta. 

Tampereen Energia Sähköverkko Oy on Tampereen Energian tytäryhtiö, joka huolehtii sähkönsiirrosta Tampereen alueella. Sähköverkko vastaa jakeluverkon suunnittelusta, rakennuttamisesta, kunnossapidosta ja käytöstä. Varmistamme, että sähkönjakelu toimii luotettavasti ympäri vuoden ja vuorokauden.

Tampereen Energia on Tampereen kaupungin omistama konserni ja yksi Suomen suurimmista kaupunkienergiayhtiöistä. Tampereen Energia -yhtiöt palvelevat sinua kaikissa energia-asioissa yhdessä paikassa, tuotteesta riippumatta.

Tampereen Energian toimittajat ovat tärkeä osa toimintaamme ja vastuullista arvoketjuamme. Haluamme vahvistaa yhteistyötä ja kehittää yhdessä toimittajiemme kanssa vastuullisia toimintatapoja koko toimitusketjussa. HSEQ-klusteri tarjoaa tehokkaat työkalut vastuullisten toimintatapojen kehittämiseen.

Klusterin yhteyshenkilö: Päivi Ala-Pässäri (sähköposti)

Yrityksen omat sivut

HSEQ® -periaatteidemme mukaisesti pyrimme jatkuvasti parantamaan toimintaamme ja arvoketjuamme

HSEQ® -toimittajien arviointijärjestelmään kuuluvat tilaajayritykset (klusteriyritykset) ovat terveys-, turvallisuus-, ympäristö- ja laatupolitiikkansa mukaisesti sitoutuneet kantamaan vastuunsa yrityksinä ja parantamaan jatkuvasti toimintaansa. Klusteriyrityksinä noudatamme lakeja ja täytämme asiakkaiden asettamat ja itse asettamamme vaatimukset. Kaikkien tulee noudattaa korkeatasoista turvallisuuskulttuuria, huomioida työterveysnäkökulmat, sitoutua toiminnassaan vastuullisuuteen ympäristöasioissa ja ylläpitää työn tekemisen laatua.

Haluatko saada yrityksellesi HSEQ®-arvioinnin? Ota yhteyttä nyt!